tiistai 1. tammikuuta 2013

Luotikan uutisia

Villa Luotikalla oli ensimmäinen toimintavuosi. Taustakuvissa näkyy kun poltamme vieraiden kanssa juhannuskokkoa. Aivan valmiita ei silloin oltu.   Ensimmäiset vieraat valmiiseen taloon saapuivat 4.8.
Kiitämme kaikkia asiakkaitamme vierailuista, joista saimme mieluisaa palautetta !

Luotikkaa on hieman viimeistelty syksyn aikana. Rakensimme autokatoksen kahdelle autolle, ja se oli kreivin aikaan sillä luminen talvi ja kovat pakkaset alkoivat joulukuun alusta.
Huono uutinen on että lumi tuli ennenkuin jäät ehtivät muodostua kunnolla. Onneksi eilen tuli vesisadetta ja se jatkuu tätä kirjoitettaessa. Lumi tiivistyy ja jäät paksunevat pakkasten palatessa, toivottavasti pilkkikauteen mennessä.
Meneillään on Villa Luotikan ensimmäinen vuosi. Otamme mielellämme vastaan kommentteja ja kysymyksiä jotta voimme kehittää palveluamme.
Uuden vuoden vieraamme toivoivat avogrillauspaikkaa ja hiilillä toimivaa grilliä. Nythän meillä on iso kaasugrilli ja pieni sähköparila. Molemmat ovat olleet käytössä, mutta kyllä hiiligrillikin tulee.
Yllätyimme myös että rantasaunalle oli talvikäyttöä vaikka sisäsaunakin on päärakennuksessa.
Maalämpöpumppu ja lattialämmitys tuli pakkasilla testattua. Luotikka on pakkasilla parhaimmillaan sillä lämmin lattia on silloin todella miellyttävä
www.huvilaluotikka.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti